Kun puhutaan maajoukkueesta, Jukka Jalonen on pelannut sen pelin nyt läpi.
Pekingissä voitettu olympiakulta ei tullut välttämättä maailman parhaiden pelaajien ollessa mukana, mikä olisi luonnollisesti nostanut hänen kiinnostavuutta Pohjois-Amerikan suunnalla entisestään, mutta olympiakulta on olympiakulta ja siitä ei tarvitse sen enempää keskustella.
Ja kerrataanpa nyt lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi Jalonen on pelannut Leijonissa tämän maajoukkuepelin läpi:
- Olympiavoittaja
- Kolminkertainen aikuisten maailmanmestari
- Nuorten maailmanmestari
Tietenkin joku näsäviisas voisi halutessaan nostaa esille alle 18-vuotiaiden maajoukkueen, mutta sillä saralla Jalosella ei ole mitään todisteltavaa.
Toinen tällainen pointti voisi olla World Cup, mutta siitä on ihan turha sen kummemmin edes keskustella, sillä kyseistä turnausta ei tällä hetkellä järjestetä.
Jano on valtava
Mikäli maajoukkuemenestys riittäisi Jukka Jaloselle, voisi hän kylmänviileästi ottaa tukevan asennon nojatuolista, nostaa jalat pöydälle ja todeta itsekseen ”eiköhän se ollut sitten siinä”.
Mutta se ei riitä Jaloselle, mikä on käynyt etenkin viime vuosien aikana hyvin selväksi hänen puheistaan. Ei, vaikka ikää miehellä on mittarissa pian 60 vuotta.
Sen sijaan hänen ajatuksissaan siintää unelma NHL:ssä valmentamisesta, ja siihen Jalonen on enemmän kuin valmis; oikeastaan tämän valmiimpi Euroopassa uransa rakentanut valmentaja ei voi olla.
Moni on kuitenkin kyseenalaistanut sen, olisiko Jalosesta todella NHL-tasolla päävalmentajaksi ja olisiko hän ennen kaikkea valmis siihen. Niin sanottuja esteitä on nostettu esiin monenlaisia, sekä Pohjois-Amerikan asiantuntijoiden että niin sanottujen tavallisten tallaajien suunnalta. Nyt aionkin ryhtyä tässä myytinmurtajaksi ja kumota nämä esille nostetut pointit.
Ikä. On totta, ettei 59-vuotias valmentaja ole ihan sieltä nuorimmasta päästä, mutta se on kaukana esteestä. Jalonen on osoittanut kehittyvänsä edelleen valmentajana ja hän on myös äärimmäisen hyvässä fyysisessä kunnossa. Tämänhetkisten NHL-päävalmentajien osalta keski-ikä on 53 vuotta ja NHL:stä löytyy viisi Jalosta iäkkäämpää päävalmentajaa. Lisäksi huomioon tulee ottaa se, että iäkkäämmistä kavereista muun muassa Joel Quenneville ja Dave Tippett valmensivat NHL:ssä vielä kuluvalla kaudella, ja John Tortorella viime kaudella.
Kulttuuri. On totta, ettei Jukka Jalonen ole elämänsä aikana asunut päivääkään Pohjois-Amerikassa ja sitä kautta jonkinlainen kulttuurishokki olisi luvassa. Ennen kaikkea Jalonen on kuitenkin lähdössä valmentamaan ja lähes kuusikymppisenä ihmisenä uudesta kulttuurista tuskin tulisi minkäänlaista estettä. Jalonen on nimittäin joka tapauksessa jo maailmaa nähnyt mies, ja jos vielä itseään hakeva 18-vuotias pelaaja kykenee sopeutumaan uuteen kulttuuriin, niin kykenee myös esimerkiksi Venäjän ihmeet valmentajana kokenut Jalonen.
Kielitaito. Se pitää paikkansa, ettei Jalosen englanninkielen osaaminen ole välttämättä siellä ihan parhaalla tasolla. Mutta ei sen tarvitsekaan olla. Jalosen ”lontooksi” vääntämiä haastatteluita riittävästi kuulleena voin todeta tämän olevan se kaikkein pienin haaste tiellä NHL-valmentajaksi. Lisäksi Jalonen rakentaisi eittämättä ympärilleen valmennusjohdon, johon kuuluu pohjoisamerikkalaisia valmentajia ja he pystyisivät satavarmasti auttamaan Jalosta tällä saralla aina tarvittaessa.
Kokemuksen puute. Tämä on noussut esiin kahdellakin tapaa eli kokemuksen puutteena NHL:stä ja pohjoisamerikkalaisten pelaajien käsittelystä sekä vähäisenä kokemuksena pienestä kaukalosta. Ensinnäkin Jalonen on loistava ihmisjohtaja, ja ihmisiä ne pohjoisamerikkalaiset pelaajatkin ovat; Jalonen on myös valmentanut urallaan pohjoisamerikkalaispelaajia. Toisekseen Jalonen on osoittanut kykenevänsä menestymään myös pienessä kaukalossa, maajoukkueen matkassa. Kolmannen seikan ympärille (kokemuksen puute NHL:stä) voisi tietenkin rakennella kysymysmerkkejä, mutta kun se on sidoksissa käytännössä ottaen kaikkeen edellä mainittuun ja ne myytit tässä on jo kumottu.
Pelitavan ajaminen sisään. Moni on korostanut suurimpana haasteena Jalosen NHL-uralle sitä, että NHL:ssä kausi on huomattavasti hektisempi kuin eurooppalaisessa seurajoukkueessa. Ja sitä se toden totta on: pelejä on noin parikymmentä kappaletta enemmän lukuisiin eurooppalaisiin sarjoihin verrattuna, pelkästään runkosarjan osalta, pelimatkat ovat puolestaan huomattavasti pidempiä ja harjoituksia on selkeästi vähemmän; tätä kautta ollaan päästy keskusteluissa ongelmaan nimeltä ”pelitavan ajaminen sisään”. Kun siis aikaa ja harjoituksia on vähemmän, myös pelitavan iskostaminen pelaajille on haastavampaa. Mutta onko se todella haastavampaa kuin maajoukkueessa, jossa tapahtumia on erittäin rajallinen määrä, vaikka sitten Leijonien runko olisikin pysynyt jokseenkin samana useamman vuoden ajan? Niinpä.
Edellä mainitut asiat eivät siis ainakaan omissa papereissani muodostu missään nimessä sellaiseksi esteeksi kuin niitä on kuvailtu.
Oikeastaan ainoat haasteet liittyvät NHL:n vanhoilliseen tapaan suosia pohjoisamerikkalaisia valmentajia, sekä pelin viihteellisyyteen. Mutta nämä ovat isoilta osin Jalosesta riippumattomia asioita, eivätkä ne kerro puhtaasti Jalosen osaamisesta valmentajana yhtikäs mitään.
Mitä muuta voisi olla vielä tarjolla?
Jukka Jalosen NHL-option sisältävä sopimus Leijonien päävalmentajana jatkuu ainakin MM-kisoihin 2023 saakka ja siihen kuuluu myös molemminpuolinen optio kaudesta 2023-24.
Mikäli siis Pohjois-Amerikan suunnalta ei tule toivotunlaista puhelua tai Suomen Jääkiekkoliitto ei laita monon kuvaa Jalosen takamukseen, lähestulkoon kaiken nähnyt Jalonen seisoo ainakin vielä reippaat vuoden päivät Leijonien vaihtopenkin takana.
Mitä tapahtuu vuoden 2023 tai vuoden 2024 MM-kisojen jälkeen onkin sen sijaan täysi kysymysmerkki.
Voisiko Jalosta kiinnostaa Naisleijonien päävalmentajan pesti? Voisi tietyllä tapaa, mutta valitettavasti naiskiekko on kuitenkin edelleen niin voimakkaasti amatööritasolla – rahaa, kun ei liiku naiskiekossa tarpeeksi – että tätä liikettä Jalosen kohdalla olisi vaikea nähdä.
Entäpä sitten Euroopan sarjat?
Liigasta löytyy Suomen mestaruus kaudelta 2005-06 ja sen lisäksi myös muutama muu mitali. KHL:ssä Jalonen on valmentanut kestomenestyjä SKA Pietaria, ja vaikka matkaan ei tarttunutkaan Gagarin Cupia, ei se siitäkään huolimatta vaikuta kovinkaan relevantilta vaihtoehdolta; ei etenkään vallitsevassa maailmantilanteessa.
Euroopan huippusarjoista Jalosella on siis valloittamatta ainoastaan SHL ja Sveitsin pääsarja eli NLA.
Mikäli siis tällä kokeneella riihimäkeläisellä riittää vielä virtaa maajoukkuepestinsä jälkeen valmentaa nimenomaan Euroopassa, Ruotsi ja Sveitsi lienevät ne kaikkein potentiaalisimmat vaihtoehdot – ellei sitten valmennusuran mahdollinen päättäminen kotoisessa Liigassa muodostu liian houkuttelevaksi kortiksi.
Summa summarum: Jukka Jalonen on valmentajana ja ihmisenä valmis NHL:ään, mutta onko NHL valmis Jukka Jaloseen?
Siitä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kyse.
–Marko Ollonqvist
Marko Ollonqvist on muun muassa Kanadassa urheilun merkeissä kirjeenvaihtajana toiminut ja jo kolmella eri vuosikymmenellä NHL:n parissa työskennellyt vapaa toimittaja, jonka blogitekstit julkaistaan Broidi.com-sivustolla joka torstai.
