Jääkiekko

Top 5: eniten vahvistuneet Liiga-seurat

21.9.2022. Liiga on taas käynnissä! Tässä artikkelissa käydään läpi viisi eniten kesän aikana vahvistunutta Liiga-seuraa.

1. JYP

Jyväskylässä kyllästyttiin häviämiseen ja viime kevään jälkeen satsaukset aloitettiin uudella valmennuksella. Tampereelta penkin taakse saapuivat Jukka Rautakorpi ja Ville Nieminen, joiden kädenjälki näkyy pelaamisessa heti syksystä lähtien.

JYP nosti kesällä pelaajabudjettiiaan eniten peräti 700 000 eurolla. Profiilihankintoja Jyväskylään tuotiin lukuisia. Eetu Laurikainen on joukkueen uusi ykkösmaalivahti. Puolustukseen kiekollista osaamista tuovat Pohjois-Amerikasta saapuvat Sami Niku sekä kanadalainen Josh Teves. Maalintekotaitoa JYPistä löytyy tulevalla kaudella paljon Kyle Platzerin, Geoff Plattin, Juuso Puustisen ja Robert Rooban tulon myötä. Jyväskylässä viime vuosien rämpiminen jää unholaan ja JYP palaa pudotuspelijoukkueeksi.

2. Kärpät

Oulussa on kova halu palata voittajan pallille. Lauri Marjamäen johdolla Kärpissä alkaa uusi aikakausi, jonka ainoa tavoite on Suomen mestaruus. Varsinkin keväällä tämä joukkue loistaa aivan uudella tavalla.

Kärpät toi kesän aikana Ouluun uskomattoman määrän laatua. Jo entuudestaan kovaa puolustukseen kokemusta tuovat Stanley Cup-voittaja David Rundblad ja Tommi Kivistö. Kauden kovimmat keskushyökkääjät löytyy Oulusta. Kesällä seuran keskikaistalle saapuivat Joonas Kemppainen, Cody Kunyk sekä Peter Tiivola. Laitahyökkääjiä joukkueeseen saapui maajoukkuetasolta Marko Anttilan, Kasper Björkqvistin ja Teemu Turusen johdolla. Kärpät voitti kesän kilpavarustelun ja se ei voi olla näkymättä tulevalla kaudella.


Vain uusille asiakkaille.

Lisäjännitystä päivään?


3. Ässät

Ässien viime kausi oli katastrofi. Joukkue jäi sarjajumboksi ja kesän aikana seurassa on otettu uusi suunta. Karri Kiven johdolla Porissa on jälleen jalkeilla varteenotettava jääkiekkojoukkue.

Poriin hinattiin kesällä paljon taitoa ja kokemusta. Seura hankki Pohjois-Amerikasta peräti neljä pelaajaa, jotka asetetaan välittömästi isoon rooliin (Ian McCoshen, Markus Phillips, Will Graber ja Dominic Turgeon). Harjoituskaudella Ässien maalilla on vakuuttanut uusi ykkösmaalivahti Niklas Rubin. Hyökkäykseen raudanlujaa osaamista tuovat Jan-Mikael Järvinen, Jesse Joensuu, Joachim Rohdin ja Roope Talaja. Ässien joukkue on hitsautunut hyvin yhteen kesän aikana ja Liigan jumbosijalle voidaan jo tässä vaiheessa jättää hyvästit.

4. Lukko

Raumalla viime kausi oli välikausi upean vuoden 2021 kevään jälkeen. Lukko lähti kesällä mukaan kilpavarusteluun ja kausiennakoissa raumalaisia pidetään mustana hevosena kevään mestaruustaisteluun.

Lukko paikkasi kesällä Vili Saarijärven poistumisen tshekkiläisellä Tomas Pavelkalla ja Pohjois-Amerikasta Liigaan palaavalla Tarmo Reunasella. Hyökkäysosastolla tehopisteitä odotetaan kolmelta profiilihankinnalta Otto Sompilta, Jere Karjalaiselta ja Josh Kestneriltä. Edellä mainittujen pelaajien myötä Lukon erikoistilannepelaaminen tulee olemaan sarjan parhaimmistoa. Ennen kaikkea Reunanen, Karjalainen ja Kestner on jälleen mielenkiintoista nähdä kotimaan kaukaloissa.

5. Tappara

Hallitseva Suomen mestari on vahvistunut entisestään kesän aikana. Tappara vetää tällä hetkellä brändinä toinen toistaan kovempia kiekkoilijoita mukaan. Moni muu seura voi vain seurata vierestä kateellisena tätä meininkiä.

Tapparan jo valmiiksi EHT-tasoiseen puolustukseen tuotiin kesällä Valtteri Kemiläinen, Maksim Matushkin ja Ben Thomas. Kemiläinen tulee ottamaan paluukaudellaan Liigan haltuun. Liigan kaksi merkittävintä hankintaa teki Tappara. Jori Lehterä tulee dominoimaan Liigan pistepörssiä ja Niko Ojamäki sarjan maalipörssiä. Tappara menetti kesällä Anton Levtchin ja Otto Leskisen kaltaisia pelaajia, mutta heidän perään tuskin enää kauaa haikaillaan. Tapparan rosteri tulevalle kaudelle on täysin posketon.

Broidi


Vain uusille asiakkaille.

Lisäjännitystä päivään?


Muita aiheeseen liittyviä juttuja