Jääkiekko

Suomen turnaus jatkuu maanantaina Ruotsia vastaan

14.5.2023. Jääkiekon MM-kisoissa Suomen taival jatkuu maanantaina turnauksen kolmannessa ottelussa Ruotsia vastaan. Ottaako Leijonat toisen peräkkäisen voiton?

Ennakko: Suomi – Ruotsi

MM-kisojen A-lohkossa Suomi ja Saksa ovat kirjoitushetkellä pelanneet kaksi ottelua, kun taas kaikki muut joukkueet ovat pelanneet vasta yhden ottelun. Leijonilla on kahden ottelun jälkeen kasassa kolme pistettä ja Ruotsilla on yhden ottelun jälkeen samat kolme pistettä.

Suomen turnaus alkoi erittäin nihkeästi 4-1-tappiolla Yhdysvalloille. Leijonat siirtyi avauserässä johtoon, mutta kahdessa viimeisessä erässä Yhdysvallat pääsi loistavalla liikkeellä niskan päälle.

Suomi avasi voittotilinsä lauantai-iltana Saksan kustannuksella. Leijonat nappasi voiton maalein 4-3 ja tehoja alkoi irrota joukkueen suurimmilta tähdiltä. Suomen maalivahti vaihtui lauantaina Emil Larmista Jussi Olkinuoraan, joka otti voitossa kymmenen torjuntaa. Leijonien joukkueesta kahden tehopisteen iltaa viettivät Sakari Manninen (2+0), Mikko Lehtonen (1+1) ja Mikko Rantanen (0+2). Manninen johtaa turnauksen ja Suomen sisäistä pistepörssiä tehopistein 2+1.

Ruotsin turnaus käynnistyi perjantaina 1-0-voitolla Saksasta. Kyseisessä ottelussa Oscar Lindberg vastasi ylivoimalla joukkueen ainoasta maalista. Lars Johansson torjui Ruotsin maalilla nollapelin 19 kopilla. Ruotsilla on kasassa todella vahva ja yhtenäinen joukkue, jolla on oiva mahdollisuus maailmanmestaruuteen saakka.

Ruotsin suurimpia tähtiä ovat NHL:stä Lucas Raymond ja Rasmus Sandin. Toronton William Nylander vahvistaa myös joukkuetta, mutta ei ehdi vielä pelaamaan Suomea vastaan. Lisäksi erittäin mielenkiintoinen nimi on vasta 18-vuotias superlupaus Leo Carlsson. Hän toimii joukkueen ykkössentterinä.

Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet tämän kauden aikana EHT:llä yhteensä kuusi kertaa. Näistä otteluista Ruotsi on vienyt peräti neljä. Joukkueet kohtasivat viime keväänä MM-kisoissa niin ikään alkulohkovaiheessa. Silloin Ruotsi nappasi voiton voittomaalikilpailun jälkeen maalein 3-2.

Broidi


Nappaa 25 euron ilmaisveto – ei kierrätystä!

  1. Avaa pelitili Galaksinolle
  2. Talleta 25 euroa
  3. Lyö 25 euron veto (minimikerroin 1.8O)
  4. Voitit tai hävisit, saat 25 euron ilmaisvedon ilman kierrätystä!

Muita aiheeseen liittyviä juttuja