Blogi

Onside with Jouni: Jäätynyt vimma

26.10.2023. Uusia NHL-ennätyksiä! Kaikki joukkueet tulessa samana iltana! Ulkojääkaukalo odottaa jo Edmontonissa. Otimme juuri yhteyttä NHL:n pääkonttorille, ja sieltä sanottiin ettei Stanley Cupia luovuteta vielä lokakuussa! Tässä silti muutama kommentti.

Amerikan Jack

On vielä aikaista, mutta viidennen NHL-kautensa aloittanut, kesän 2019 NHL Draftin ykkösvaraus Jack Hughes on tehnyt historiaa kuuden ottelun kohdalla. Seitsemäntoista pistettä, joista 13 syöttöpistettä. Välissä oli yksi neljän ykkössyötön peli. Viimeksi tällaisia tehoja kuuden ensimmäisen sarjaottelun kohdalla on nähty kaudella 1995-96, kun Mario Lemieux teki myös 17 pistettä.

“Jutellaan uudestaan 60 pelin kohdalla”, oli viisas kommentti Jackiltä. Yllättäen, hän sanoi veljensä Luken olevan hankalampi puolustaja ohittaa kuin vanhemman veljensä Quinnin kesäpelien perusteella.

Jack Hughes on noussut aivan NHL:n eliittiin viidennellä kaudellaan. Hän on vasta 22-vuotias. Loistava peliäly, jotenkin gretzkymäinen kyky olla tietoinen kaikkien muitten sijainnista jäällä, ja huikea itseluottamus luoda paikkoja jopa aivan mahdottomista tilanteista.

Jack on listattu vain 180-senttiseksi ja 79-kiloiseksi. Hän on Gretzkyn tapaan heiveröisen näköinen ykkössentteri. Iso ongelma on tehottomuus aloituksissa, sekä loukkaantumisalttius. Olisi mukavaa veikata vaikka 120-pisteen kautta tälle superlahjakkaalle pelaajalle, mutta hän on toistaiseksi onnistunut pelaamaan keskimäärin vain 61 ottelua per kausi tähän mennessä.

Wagon(s)

Kolme joukkuetta ei ole vielä hävinnyt yhtään ottelua. Vegas Golden Knights on voittanut seitsemän, neljä kotona ja kolme vieraissa. Colorado Avalanche ja Boston Bruins ovat voittaneet kuusi.

Vegas on noussut NHL:n ykkösjoukkueeksi täysin eri tavalla kuin perinteisesti sinne on noustu. Ennen huippujoukkueet tehtiin Draftin ja pelaajakehityksen kautta. Niin sanottu “Pittsburghin malli”.

Joukkue kootaan jopa brutaalilla tavalla. Fanipohjan lojaalisuutta koeteltiin todella, kun seuran kasvoina toiminut Marc-Andre Fleury treidattiin kylmästi pois.

Joukkue koottiin alunperin muitten seurojen hylkimistä jätepaloista, siitä tuli termi “Golden Misfits”, ja tuo sama näyttämisen asenne näyttää seuraavan VGK:ta yhä, vaikka alkuperäisiä ei ole enää montaa jäljellä. Presidentti George McPhee ja GM Kelly McGrimmon ovat palkanneet erinomaisen ryhmän scoutteja, ja tehneet suunnitelman. Rohkeita ja joskus uhkarohkean näköisiä kauppoja ja siirtoja.

Connor Bedard sanoi mielenkiintoisesti Vegasia vastaan pelattuaan, että suurin osa sen pelaajista tulee Länsi-Kanadan WHL:stä. Ei ihme, että he voittavat. Hän ei ollut ihan tosissaan, mutta tietynlainen pelaajatyyppi on selvästi suosiossa, kun joukkuetta kasataan.

Ja vielä, Bruce Cassidy on tunnettu valmentajana, joka ei anna pelaajilleen paljoa vapaata. Hän voi olla jopa liian vaativa, joka ikinen päivä. Pelaajat saattoivat väsyä siihen Bostonissa. Vegasissa se on ollut juuri oikea lääke.

Batman & Robin

Amerikkalaisen – tietysti Kanadassa suurimman osan lapsuudestaan viettäneen – Jack Hughesin perässä NHL:n pistepörssin kärjessä on tätä kirjoitettaessa kaksi amerikkalaista lisää: Detroit Red Wingsin Dylan Larkin (14 pistettä) ja Alex DeBrincat (13), kumpikin syntyperäisiä michiganilaisia.

(NHL-pistepörssin Top 26:ssa on vain viisi kanadalaista. John Tavares, Sam Reinhart, Tyler Toffoli, Cale Makar ja Brayden Point. Onko tässä uuden symposiumin paikka??)

Alex DeBrincatin menoa on mahtavaa seurata heikomman (vain 27 maalia!) Ottawan kauden aikana. Hattutemppu Calgaryä vastaan. Lauantaina paluu rikospaikalle Ottawaan, jossa hänelle buuattiin joka käänteessä, joka kerta kun hän koski kiekkoon.

Dylan Larkin ei ole ehkä koskaan pelannut näin hyvän ketjukaverin kanssa. Ja DeBrincat on todella, kirjaimellisesti kotonaan Detroitissa. Pelisysteemi Ottawassa oli kiekon heittämistä eteenpäin DJ Smithin pelikirjan mukaan, ja sen hakemista sieltä. Ei The Catin peliä. Detroitissa Newsy Lalonde peluuttaa jääkiekkoa, jossa mennään vauhdilla eteenpäin kiekko omassa tai kaverin lavassa.

Detroitista raportoidaan, ettei Larkinin ja DeBrincatin yhteispeli vielä ollut löytynyt harjoituspeleissä. Sitten se löytyi. Molemmat ovat täydellisiä, sadan prosentin lätkäjätkiä, jotka viihtyvät hallilla.

Hauskaa nähdä Original Six -joukkue Detroit Red Wings vihdoinkin voittojen tiellä. Motor City on kova jääkiekkokaupunki. Eminem soi nyt, niinkuin pitääkin Detroitissa, kun maaleja tulee. Yli 18 tuhatta joka pelissä.

Mitä yleisöongelmiin tulee, ei ole oikein syyttää faneja, kuten Winnipegin tapauksessa. Ei ole kauaa siitä, kun Winnipegissä oli 15 tuhannen jono, siis 15 tuhatta asiakasta, jotka joutuivat odottamaan mahdollisuutta ostaa kausikortit. Millä muulla alalla on asiakkaitten syy, jos he eivät tule paikalle, osta tuotetta? Ei millään. Tuote kuntoon!

Wingsin puolustus on parantunut huomattavasti, etenkin sen alemmissa pareissa. Kolmipäinen maalivahtihirviö mietityttää. Buffalossa ja Carolinassa on samanlainen hirviö. Ainakaan Ville Hussoa ei enää kuormiteta liiaksi. Viime kaudella 56 aloitusta.

Avainasia maalivahtipelissä on kakkosen voitot. Kakkosvahti voitti Detroitissa vain yhdeksän peliä viime kaudella. Se ei riitä.

Iso kysymys onkin, kuinka kauan Red Wingsin lento voi kestää?

Ainakaan Koskista ei voida nyt syyttää Edmontonissa!

Albertan pääkaupungissa Edmontonissa vallitsee syvä pettymyksen tunne. Moni NHL-jääkiekkoa muka ymmärtävä idiootti (luet juuri yhden sellaisen kirjoitusta) veikkasi Edmonton Oilersin Stanley Cup -voittajaksi ennen kauden alkua. Nyt yksi voitto kuudesta ottelusta, New York Rangers kotona tänään torstaina, ja sunnuntaina Heritage Classic ulkoilmapeli Calgary Flamesin kanssa paikallisella Commonwealth stadionilla.

Kaiken lisäksi supermies Connor McDavid on syrjässä mystisen “ylävartalovamman” kanssa, eikä kukaan tarkalleen tiedä miten pitkään.

Brian Burken sanoja lainataksemme, tarkistimme juuri NHL:n pääkonttorilta, ja sieltä sanottiin ettei Stanley Cupia luovuteta lokakuussa. Silti Oilersin tilanne on huono.

Paljon puhutaan systeemistä. Jay Woodcroft ja hänen valmennusryhmänsä on ajanut sisään uutta puolustussysteemiä joukkueelleen, ja siitä on tehty syytä tappiohin. Jos katsomme vastustajien tekemiä maaleja eri otteluissa, en ole koskaan kuullut puolustussysteemistä jääkiekossa, jossa ihan viereen tullutta vastustajaa ei häiritä mitenkään, tai hänen kulkuaan kiekon kanssa ei estetä mitenkään.

Oilers on silti yhä sama joukkue periaatteessa, joka oli NHL:n paras hyökkäyspäässä viime kaudella. Vielä sama joukkue, joka laittoi VGK:n koville Stanley Cupin playoffeissa.

Idässä monet veikkasivat Carolina Hurricanesin konferenssinsa Stanley Cup-suosikiksi. Ilman farmijoukkuetta, kolmipäisen maalivahtihirviön kanssa luisteleva `Canes ei ole vakuuttanut.

NHL-ennätys!

Edmonton Oilers pelasi kaksi hyvää erää tiistaina Minnesotassa, mutta sitten Wild teki viisi maalia kolmannessa erässä.

Oilers pääsi NHL-ennätysten kirjaan ottamalla kolme kakkosta vääristä vaihdoista. Ennätyksen jakaa nyt kahdeksan eri joukkuetta, viimeisin ennen Oilersia oli Phoenix Coyotes vuonna 2012.

Colorado Avalanche taas teki erilaisen NHL-ennätyksen: viisitoista vierasvoittoa putkeen! Osa niistä siis viime kaudelta, osa tältä.

NHL Draft “hajautetaan”

NHL-joukkueet ovat jo äänestäneet asiasta, ja vaikuttaa siltä että perinteinen NHL Draft, eli varaustilaisuus tietyssä kaupungissa, tiettynä viikonloppuna ja vähän päälle, on pian historiaa.

Käytetään sanaa “decentralized” englanniksi, mikä tarkoittaa muista Amerikan isoista lajeista tuttua varaustilaisuutta, jossa ei enää matkusteta yhdelle paikkakunnalle. Näin seurat säästävät matkustuskuluissa, ei tarvitse tuoda kaikkia scoutteja paikalle, eikä joukkueen johtoa.

Haastattelut tehdään kuvan kautta, vähän samalla tavalla kuin pandemian aikana. Sanovat, että tähänastinen perinteinen Draft on myös liian lähellä vapaitten agenttien markkinoitten avausta.

Muutamassa NHL Draftissä olleena, en pidä tästä ideasta ollenkaan.

NHL Draft on aina ollut kuin valmistumisjuhla lukiosta sitä juhlinneille. Isoimmat nimet tulevat paikalle vanhempiensa kanssa. Heistä tulee välittömästi heidät varanneen seuran pelaajia, yhteys syntyy välittömästi.

Varaustilaisuus tuo miljoonia ja taas miljoonia sen järjestävälle paikkakunnalle. Totta kai hotellit nostavat hintojaan usein törkeästi, mutta silti hieno asia järjestävälle seuralle, sen faneille ja talouselämälle. Kun olin lähdössä Vancouveriin kesän 2019 tilaisuuteen, hotellihuoneitten hinnat olivat nousseet jo yli tuhannen taalan per yö, ja lennot samoin. Otin Air BnB:n 67 taalalla vanhoilta hoodeiltania ja ajoin autolla paikalle. Huone oli hienompi kuin useimmissa hotelleissa, 1200 kilometrin automatka läpi vuoriston yksi hienoimmista maailmassa.

Ja itse tilaisuus, kun kaikki NHL:n tärkeimmät päätöksentekijät ovat samaan aikaan yhdessä kaukalossa, kirjaimellisesti. Draftissä tapahtuu paljon neuvotteluja, joissa ollaan vihdoinkin oikeasti kontaktissa. Moni verkostoituu näissä paikoissa. Jännittävä odotus, kun huhut treideistä lähtevät liikkeelle.

Katsomosta saakka voi nähdä, että jotain siellä on tapahtumassa eri pöydissä. Kesän 2016 varaustilaisuudessa Buffalossa esimerkiksi, seurasimme, miten Columbuksen GM Jarmo Kekäläinen sukkuloi parissa pöydässä juuri ennen tilaisuuden alkua. Hän saattoi yrittää kaupata kolmatta varausvuoroaan.

Vancouverin Draft-tilaisuuden päätyttyä allekirjoittanut jutteli kaukalon laidalla Steve Yzermanin kanssa (kevyttä nimidroppailua tähän loppuun). Hänellä ei ollut kiirettä mihinkään, ja hän avasi Red Wingsin periaatteita hienosti. Tulokset ovat nähtävillä. Missä muualla tulisi samanlainen tilaisuus.

Pidän NHL-seurojen mahdollista päätöstä muuttaa kaikkea tätä isona virheenä.

Otsikko ”Jäätynyt vimma” on huippusuomennos sanasta ”Frozen Frenzy”!

Täällä Jouni Nieminen, Edmonton

X: @OnsideWithJouni
Facebook: Jouni Niemisen NHL
[email protected]


Muita aiheeseen liittyviä juttuja