Jalkapallo

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua Tartan Armysta?

Ei, kyse ei ole oikeasta armeijasta, vaan tietenkin maailmanlaajuista huomiota keränneestä Skotlannin jalkapallomaajoukkueen kannattajapoppoosta.

Tartan Armyn juuret yltävät aina 1970-luvulle asti, jolloin nimi vakiintui yleiseen käyttöön juopuneiden skottien hulinoidessa ja kannustaessa joukkuettaan legendaarisissa otteluissa Englantia vastaan.

Sittemmin Tartan Army on kerännyt mainetta ystävällisenä mutta äänekkäänä faniporukkana. Army on palkittu useaan otteeseen parhaat kannattajat -palkinnolla, muun muassa vuoden 1992 EM-kisoissa.

Tartan Army valtasi Münchenin kadut

Käynnissä olevissa Saksan EM-kisoissa on jo saatu äimistellä iloisten skottien edesottamuksia. Viime perjantain avausottelua varten Müncheniin oli eri arvioden mukaan matkannut peräti 100 000 janoista skottikannattajaa.

Bayernin upealle Allianz Arenalle mahtuu noin 70 000 silmäparia, joten nousuhumalainenkin futisfani osaa päätellä, että suurin osa saapui Etelä-Saksaan ilman matsilippua.

Münchenin olympiapuistoon rakennettu valtava Fanzone vetää 25 000 ihmistä. Arvaatko loput? Kyllä, alueen sisäänkäynti jouduttiin sulkemaan jo klo 14 paikallista aikaa eli seitsemän tuntia ennen avauspotkua.

Tämän jälkeen liputtomat skotit täyttivät kaupungin ytimessä sijaitsevan Marienplatzin. Kisajärjestäjillä ja viranomaisilla oli kuitenkin huonoja uutisia: tällä aukiolla ei klo 21 paikallista aikaa alkavaa Saksa–Skotlanti-matsia näkisi.

Telegraph-lehden mukaan monet aikoivat katsoa pelin puhelimestaan. Tai jättää katsomatta mikäli yhteydet pätkii. Tärkeintä oli tanssia ja nauttia saksalaisesta kesäillasta kymmenien tuhansien skottiveljien ja -siskojen kanssa.

Tarina ei kerro eivätkä saksalaiset sitä myönnä, mutta Broidi veikkaa Tartan Armyn juoneen Münchenin kuivaksi.

Itse ottelu päättyi Saksan 5-1-voittoon. Tänään keskiviikkona Tartan Army kannustaa omiaan Kölnissä, jossa Skotlanti kohtaa Sveitsin.

Päivän ottelut EM-kisoissa:

Klo 16.00
Kroatia – Albania
Klo 19.00
Saksa – Unkari
Klo 22.00
Skotlanti – Sveitsi

Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja