Blogi

NHL-unelma ja viimeinen oljenkorsi – sinustakin voi tulla NHL-maalivahti!

18.11.2021. Moni jääkiekon ystävä on mitä todennäköisimmin jossain vaiheessa unelmoinut ammattilaisuran luomisesta tämän perinteisen suomalaislajin parissa, ja kenties myös maailman kovimmassa kiekkoliigassa, NHL:ssä, pelaamisesta.

Valitettavasti vain äärimmäisen harva pääsee toteuttamaan tuon unelman.

Moni jatkaa pelaamista kuitenkin huvin vuoksi, esimerkiksi alasarjoissa tai erilaisissa puulaakisarjoissa. Pohjois-Amerikassa tällainen harrastelun muodossa pelaaminen voi kuitenkin tarjota odottamattoman NHL-mahdollisuuden – sen viimeisen oljenkorren NHL-unelman toteuttamiselle.

Tuosta odottamattomasta mahdollisuudesta tuli NHL-kaudella 2019-2020 totisinta totta zamboni-kuljettajana ja AHL-seura Toronto Marliesin kotihallissa niin sanottuna talonmiehenä toimineelle David Ayresille. Hän toimi Toronto Maple Leafsin kotiotteluissa niin sanottuna hätäapuna, ja kun vierasjoukkue Carolina Hurricanesin molemmat maalivahdit, sekä Petr Mrazek että James Reimer loukkaantuivat ottelussa, kiiruhdettiin hänet allekirjoittamaan yhden ottelun mittainen NHL-sopimus.

Tuolloin 42-vuotiaan Ayersin, joka oli pelannut edelliset viralliset ottelunsa kanadalaisen seniorisarja Allan Cup Hockeyn merkeissä kaudella 2014-15 ja hävinnyt kaikki kahdeksan pelaamaansa ottelua, torjuntaprosentin ollessa 77,70, tarinasta tuli melkoinen tuhkimotarina.

Hän luisteli Hurricanesin maalille Maple Leafsin T-paita varusteidensa alla, ja yllään suomalaismaalivahti Kasimir Kaskisuon vanhat pelivermeet. Ottelua oli jäljellä tuolla hetkellä 28 minuuttia ja 41 sekuntia, vierasjoukkueen johtaessa ottelua lukemin 3-1. Ja hetkeä myöhemmin Teuvo Teräväinen vei ’Canesin jo 4-1-johtoon.

Mutta sitten Ayres kohtasi ensimmäiset laukauksensa maailman kovimmassa kiekkoliigassa.

Ensimmäinen laukaus? John Tavares kavensi lukemiksi 2-4.

Toinen laukaus? Pierre Engvall kavensi tilanteeksi 3-4.

Ayersin NHL-debyytti sai siis painajaismaisen alun, vaikka hänellä ei rehellisyyden nimissä ollut juurikaan jakoa näiden kahden maaliin päätyneen maalintekoyrityksen edessä.

Kolmanteen erään hän vannoi kuitenkin tuoreille joukkuekavereilleen tulevansa valmiina, ja niin hän myös tuli. Hurricanes voitti ottelun 6-3 ja Ayres torjui kaikki päätöserässä kohtaamansa kahdeksan laukausta. Hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi, hän sai NHL:ltä virallista palkkaa 500 Yhdysvaltain dollaria, Hurricanes-pelaajat keräsivät hänelle kolehtina hieman suuremman potin, hänen käyttämänsä maila päätyi jääkiekon kunniagalleria Hockey Hall of Fameen ja pari viikkoa sitten hänestä kerrottiin julkaistavan elokuvan.

Eikä Ayresin tarina ole täysin ainutlaatuinen: vuonna 2018 Chicago Blackhawksin maalilla nähtiin tuolloin 36-vuotias kirjanpitäjä, Scott Foster, joka pelasi ottelun viimeiset 14 minuuttia, pitäen maalinsa puhtaana Winnipeg Jetsiä vastaan ja pysäyttäen seitsemän laukausta.

Voiko kuka tahansa saada vastaavanlaisen mahdollisuuden?

Moni on varmasti ennättänyt pohtimaan, esimerkiksi vajaat kaksi vuotta sitten tämän Ayresin tarinan todistettuaan, että voisiko sitä ainakin teoriassa olla mahdollista päästä myös itse tällaiseen asemaan – pelaamaan NHL-ottelun maalivahtina.

Luonnollisesti allekirjoittanut voi vastata tähän niin ikään ainoastaan teoriassa, ja tuo vastaus kuuluu: kyllä voi.

Mutta miten ihmeessä tällaisen mahdollisuuden voi sitten oikein saada?

Tässä kohtaa on helppo käyttää esimerkkinä NHL:n tuoreinta laajennusseuraa, Seattle Krakenia; joukkue, kun oli hiljattain tämän kyseisen tehtävän eli hätäapumaalivahdin löytämisen äärellä – pelaahan Kraken NHL:ssä vasta ensimmäistä kauttaan.

Syyskuussa 2021 Krakenin harjoitushallissa jäällä oli yhdeksän maalivahtia, jotka olivat Seattlen alueella tunnettuja lähinnä edesottamuksistaan niin sanotuissa pubiliigoissa. Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut mistään pubiliigasta, vaan Seattle Krakenin järjestämästä tryoutista.

Ja itse asiassa valinta ei osunut ainoastaan yhteen näistä yhdeksästä maalivahdista, vaan kahteen.

Vaan, miten he olivat päätyneet antamaan näyttöjä Krakenin johtoportaalle? Tässä seattlelaisseurassa johtotason tehtävissä toimiva Alexandra Mandrycky oli soitellut paikallisia jääkiekkoyhteisöjä läpi, löytääkseen maalivahteja tryoutille. Ja, kun löydöt oli tehty, yhdeksän maalivahtia vastaanotti täysin käsittämättömän sähköpostiviestin, jossa heidät kutsuttiin demonstroimaan osaamistaan tolppien välissä.

”Se oli totaalisen epätodellinen sähköpostiviesti, joka tuli täytenä yllätyksenä. Olin juuri päättämässä työpäivääni, tarkastin sähköpostini ja sitten huomasin minulle juuri lähetetyn viestin… Siinä tuli totaalinen blackout, ja sen jälkeen, kun aloin taas tajuta asioista jotain, minä lähes kyynelehdin”, 32-vuotias Tyler Zetting kuvaili tuota unohtumatonta hetkeä Sound of Hockeyn haastattelussa.

Tämä edellä oleva Zettingin tarina vahvistaa siis viimeistään sen, että jokaisella on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus päästä vielä NHL-maalivahdiksi, mikäli sitä ei ihan eläkeläisen ikään ole ennättänyt.

Ja yksi todella kriittinen ehto on se, ettei sitä ole saanut pelata jääkiekkoa ammatikseen.

”Jos olisit entinen NHL-maalivahti ja asuisit Seattlessa, ei sinusta voisi tulla meidän hätäapumaalivahtiamme. Monilla näistä kavereista on kokemusta junioripeleistä. Heistä ei koskaan tule NHL-, AHL- tai ECHL-tason maalivahtia: jos heistä voisi tulla, silloin he olisivat myös eri ammatissa tänä päivänä. Me siis haemme vain maalivahtia, jolla on halua lähteä hätäavuksi ja joka omaa hyvän asenteen”, Mandrycky totesi tryoutien aikaan.

Tämä mahdollisuus on siis tarjolla ainoastaan maalivahdeille, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta aidosti kovista ammattilaispeleistä; toisin sanoen jokaiselle ”mattimeikäläiselle”, joka kuitenkin osaa pysäyttää kiekkoja edes joissain määrin.

Ja vielä…

NHL on Pohjois-Amerikan urheilusarjoista, ja tiettävästi myös muun maailman sarjojen osalta ainoa, joka tarjoaa tällaisen mahdollisuuden; missään muussa sarjassa ei siis tunneta hätäapuja, vaan vastaavanlaisessa tilanteessa, esimerkiksi juuri jääkiekon parissa, maalille voisi luistella Jan Lundellin tapaan maalivahtivalmentaja.

Jos siis sinulla on haluja tarttua tähän erittäin ohueen, mutta samaan aikaan olemassaolevaan oljenkorteen kaksin käsin kiinni, niin ei muuta kuin suunnaksi Pohjois-Amerikka.

Niinhän sitä sanotaan, että sillä suunnalla unelmista voi tulla totta.

Ja vaikka ei välttämättä siitä ”amerikkalaisesta unelmasta”, niin juuri sinun unelmastasi pelata maailman kovimmassa jääkiekkosarjassa.

Yrittänyttä ei laiteta.

–Marko Ollonqvist

Marko Ollonqvist on muun muassa Kanadassa urheilun merkeissä kirjeenvaihtajana toiminut ja jo kolmella eri vuosikymmenellä NHL:n parissa työskennellyt vapaa toimittaja, jonka blogitekstit julkaistaan Broidi.com-sivustolla joka torstai.

Muita aiheeseen liittyviä juttuja