Jalkapallo

AC Milan taistelee jatkopaikasta tiistain kotiottelussa

5.12.2021. Mestarien liigan lohkovaihe lyödään pakettiin tiistaina ja keskiviikkona. B-lohkossa panosta löytyy vielä rutkasti viimeisellä kierroksella, kun perinteinen UCL-menestyjä AC Milan taistelee jatkopaikasta 16 parhaan joukkoon. Jatkopaikka vaatisi kotijoukkueelta Liverpool-voiton lisäksi myös suotuisan tuloksen Porton ja Atleticon välisestä ottelusta.


Ennakko: AC Milan – Liverpool

B-lohkossa Liverpool on viiden kierroksen jälkeen varmistanut oman jatkopaikkansa viidellä voitolla ja 15 pisteellä. FC Porto on ennen viimeistä kierrosta toisen jatkoonmenijän paikalla viidellä pisteellä, mutta AC Milan ja Atletico Madrid hengittävät joukkueen niskaan vain pisteen päässä sijoilla kolme ja neljä.

FC Porton ja Atletico Madridin välisestä ottelusta Milan toivoo siis tasatulosta, mikä antaisi italialaisille voitolla mahdollisuuden jatkopaikkaan. Tasapisteisiin päädyttäessä joukkueiden paremmuus päätetään ensin keskinäisillä pisteillä ja tämän jälkeen maalierolla.

AC Milan johtaa Serie A:ta 18 kierroksen jälkeen yhden pisteen erolla Interiin nähden. Kotimaassa nähdyt suoritukset eivät kuitenkaan ole siirtyneet joukkueella Mestarien liigaan, sillä Milan on voittanut viidestä pelaamastaan ottelusta tällä kaudella ainoastaan yhden, kaksi viikkoa sitten Atletico Madridia vastaan.

Kyseisessä ottelussa Milan herätti jatkohaaveensa eloon Junior Messiaksen viime hetken 0-1-voittomaalilla. Italialaiset ovat voittaneet kaksi edellistä Serie A-otteluaan pitäen molemmissa nollapelin Genoaa ja Salernitanaa vastaan. 

Liverpool on voittanut kauden jokaisen Mestarien liiga -ottelunsa ja lähtee täten paineettomassa tilassa tiistain otteluun. Kaikki kilpailut mukaan lukien joukkue on voittanut kaikki viisi viimeisintä otteluaan päästäen näissä ainoastaan yhden maalin omiin.

Tulevassa ottelussa päävalmentaja Jurgen Klopp tulee todennäköisesti lepuuttamaan omia supertähtiään, sillä joulukuu tuo joukkueelle mukanaan ikävät otteluruuhkat. Liverpool on 15 kierroksen jälkeen Valioliigassa toisena yhden pisteen päässä sarjakärki Manchester Citystä.

Liverpool on tunnettu hyökkäyspään supertähdistään ja heidän johdolla joukkue on operoinut Mestarien liigassa tehden keskimäärin kolme maalia per ottelu sekä Valioliigassa 2,93 maalia per ottelu. 

Mestarien liigassa nämä joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran syyskuun puolessa välissä Anfieldillä, jolloin Liverpool voitti Milanin värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 3-2.


Löydät kaikki Broidin tarjoukset

Broidi

Muita aiheeseen liittyviä juttuja