Jääkiekko

HIFK ja Lukko iskevät yhteen maajoukkuetauon jälkeen

14.11.2022. Liiga palaa maajoukkuetauolta keskiviikkona. Neljän ottelun kierroksen ehkä mielenkiintoisin kamppailu nähdään Helsingissä, jossa kotijoukkue IFK:n vieraaksi saapuu Rauman Lukko. Lue ennakko alta ja hyödynnä korotettu kerroin IFK:n voitolle – ei kierrätysehtoja!

Ennakko: HIFK – Lukko

Lukko johtaa Liigaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen kahden pisteen erolla Pelicansiin nähden. Ennen maajoukkuetaukoa selvästi piristynyt HIFK on sarjassa sijalla 12. Helsinkiläisillä on matkaa kymmenen parhaan joukkoon kolme pistettä.

HIFK:n uusi tuleminen alkoi 29. lokakuuta otetusta jatkoaikavoitosta HPK:ta vastaan. Kyseisestä vierasvoitosta alkoi kolmen ottelun mittainen voittoputki, jonka aikana jalkoihin jäivät myös JYP ja TPS. HIFK:n syyskausi päättyi ennen maajoukkuetaukoa 4-2-tappioon Ässille. HIFK on parantanut etenkin hyökkäyspäässä. Joukkue on tehnyt sarjassa vähiten maaleja, mutta viimeiseen viiteen otteluun HIFK on tehnyt yhteensä 14 maalia.

HIFK:n kauden tehokkaimmat pelaajat ovat yhdeksällä tehopisteellä Eetu Koivistoinen (6+3), Ilari Melart (4+5) ja Juha Jääskä (3+6). HIFK hankki maajoukkuetauolla hyökkäykseensä 23-vuotiaan entisen NHL-pelaajan Kristian Vesalaisen. Keskiviikkona HIFK:ssa debytoiva Vesalainen pelasi alkukauden SHL:ssä Malmö Redhawksin riveissä.

Lukon kausi on ollut toistaiseksi täysi menestys. Sarjan kärkipäässä viihtynyt seura on tehnyt Liigassa toiseksi eniten maaleja Ilveksen jälkeen ja päästänyt kaikista vähiten. Ennen maajoukkuetaukoa viimeisestä yhdeksästä ottelusta Lukko voitti seitsemän. Viimeiseen viiteen otteluun raumalaiset ovat tehneet vain 11 maalia, mutta menestyksen takeena on ollut pitävä puolustuspää, joka on päästänyt viiteen otteluun ainoastaan seitsemän maalia. 

Lukko-fanit saivat maajoukkuetauolla ikäviä uutisia, kun joukkueen kapteeni ja Liigan pistepörssin johtaja Anrei Hakulinen loukkaantui maaottelussa Sveitsiä vastaan. Hakulinen iski alkukauteen tehopisteet 8+13=21, mutta on sivussa useita viikkoja. Lukon Thomas Gregoire johtaa puolustajien pistepörssiä tehopistein 3+12=15. Artjom Zagidulin on ollut sarjan parhaita maalivahteja kuudella nollapelillä ja torjuntaprosentilla 93,63 %. 

Lukko voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen lokakuun puolessa välissä. Lukko oli parempi maalein 2-0 ja Zagidulin pelasi ottelussa nollapelin 26 torjunnalla.

Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja