Jääkiekko

Joko nyt? Jaromir Jagr jää eläkkeelle!

Joku voisi sanoa, että jo oli aikakin. Toisaalta tšekkilegenda on töräyttänyt sellaisen uran, että hattua nousee päästä. Kiekkopapparainen pelaa vielä 53-vuotiaaksi, sillä miehen agentti kertoi medalle kaiken olevan loppu vasta 2024–2025-kauden jälkeen.

Vuonna 1988 ensimmäiset piirtonsa miesten otteluissa tehnyt kiekkoilija jää siis eläkkeelle lähestyessään jo ihan rehellistä eläkeikää.

Tšekkoslovakia, 30-vuotias Gretzky ja NHL:n piste-ennätykset

Miettikääpä, että Jagrin, 52, syntyessä vuonna 1972 helmikuun 15. päivä, oli olemassa vielä Tšekkoslovakia. Itse asiassa kiekkolegenda pelasi parilla kaudella historiaan jääneen valtion pääsarjassa.

Kladno-kasvatti ehti edustaa myös Tšekkoslovakian maajoukkueissa junioreista alkaen. Miesten maaotteluita tšekkoslovakian paidassa kertyi Jagrin vyölle peräti 71 kappaletta. Takatukka hulmuten siloposkinen kiekkoilija painoi vuonna 1992 hajonneen maan sotisopa päällään 25 täysosumaa ja 56 tehopistettä (25+31). Yksi MM-pronssi kilahti tilille.

NHL:ään Jagr siirtyi jo ennen Tšekkoslovakian hajoamista – juuri silloin, kun pistepörssin vei nimiinsä vastikään 30 vuotta täyttänyt Wayne Gretzky. Pittsburgh Penguinsin ensimmäisellä kierroksella, viidennellä varausvuorolla ja kesällä 1990 varaama tšekkinuorukainen debytoi tarunhohtoisessa heti seuraavalla kaudella.

Taalaliigauran piste-ennätys syntyi Pittsburgh Penguinsin paidassa kaudella 1998–1999, jolloin mies pelasi 81 runkosarjaottelua takoen 127 paunaa (44+83=127). Lähes samaan Jagr pystyi kuitenkin vielä kuusi vuotta myöhemmin New York Rangersissa, jossa tšekkitukka lapioi tehopisteitä 123 (54+69). Yhteensä kiekkoilija edusti NHL:ssä yhdeksää eri seuraa, ja kirjautti sarjassa tililleen 24 kautta.

Tiesitkö?

Urallaan Jagr on voittanut MM-kultaa, olympialaiset sekä Stanley Cupin. Käytännössä miehen voi katsoa pelanneen kovalla tasolla kiekkoa viidellä eri vuosikymmenellä, mikä on lähes täysin ainutkertaista.

Metallican ensimmäinen studioalbumi Kill Em’ All julkaistiin vuonna 1983. Samoihin aikoihin Jagr käynnisteli Kladnon juniorijoukkueissa vielä tämän kauden ajan jatkuvaa pelaajauraansa. Tietysti ympyrä sulkeutuu kotikonnuilla, Rytiri Kladnon paidassa.

Kun Jagr varattiin NHL:ään – ja mies pelasi vuonna 1990 ensimmäisissä MM-kisoissaan – Baltian maat itsenäistyivät Neuvostoliitosta. Viimeisen kerran Jagr pelasi maailmanmestaruudesta Tšekin paidassa kevään 2015 kisoissa – samoihin aikoihin, kun Liettuassa valuutta vaihtui euroon.

Maailman kestävin jääkiekkoilija on Guinnessin maailmanennätysten mukaan (2005) ollut John Burnosky, joka aloitti pelailun vuonna 1929. Yhdysvaltalaismies viiletti vielä heinäkuussa 2004 seniorien maailmanturnauksessa Kaliforniassa. Jagr puolestaan nousee ammattilaiskiekkoilussa omaan luokkaansa. Esimerkiksi Chris Chelios oli lopettaessaan ”vain” 48-vuotias.

–Broidi


Muita aiheeseen liittyviä juttuja