Hiljattain listasin 4 Nations Face-Off turnauksen tärkeimmät Leijonat. Broidilla saattoi olla hieman pilkettä silmäkulmassa. Jos vähän madalletaan – kuitenkin varovasti – lennokkuuden tasoa, listaan tällä kertaa kaikkien aikojen Leijonat-pelaajat. Oletko samaa mieltä valinnoista?
1. Mikael Granlund
Miten Mikael Granlund voi aina olla niin hyvä Leijonat-paidassa? Vaikka mies ei 4 Nationsin tärkeimpien listalle tähtihöyryjen taustalta mahtunutkaan, ei miestä voi kaikkien aikojen Leijonat-listauksessa sivuuttaa.
– Näittekö, minkä maalin kaveri iskee? Hän ottaa kiekon mailan lapaansa… taivas varjele, mitä sieltä tulee, lausui ainoa oikea leijonaääni Antero Mertaranta vuonna 2011.
Antero ei välttämättä ole kestänyt aikaa kovin hyvin, mutta kelatkaa sitä faktaa, että lähes 14 vuotta myöhemmin ”kulta-Mikke” upotti Ruotsin maailman parhaiden kiekkoturnauksessa jatkoajalla. Seurajoukkueissaan mies on ollut aina merkittävä pelaaja, mutta maajoukkueessa hän on elintärkeä ratkaisija.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Ilmaveivimiehellä on vielä maajoukkueuraa edessä, sillä ikää on vasta 32 vuotta. Taskussa on toistaiseksi kaksi maailmanmestaruutta, MM-hopeaa ja olympiapronssia – sekä esimerkiksi valinta olympialaisten tähdistökentälliseen. Ja nuo olivat ihan oikeat olympialaiset Sotšissa 2014. Granlund on pelannut ainoastaan MM-kisoissa Leijonat-paidassa 57 ottelua tehden 54 (15+39) tehopistettä.
Uskallan väittää, ettei Leijonien historiassa ole toista yhtä pitkäaikaista ja edustuksista toisiin käänteentekevää yksilöä. Paitsi ehkä listan kakkosnimi.
2. Raimo Helminen
Syöttötaidoistaan tunnettu legenda voisi hyvin olla listan kärjessä, mutta aktiivipelaajan laittaminen ykköseksi veti Broidia puoleensa kuin kokaiini taannoin paria suomalaista kiekkoammattilaista. Joka tapauksessa yli 200 tehopistettä maajoukkuepaidassa mättänyt Raimo Helminen ansaitsee ison maininnan.
Helminen ei ikinä noussut joukkuetta suuremmaksi. Nöyrä ja uskollinen soturi loi ammattilaisurastaan suurimman osan Euroopassa, mutta oli maajoukkueelle aina kultaakin arvokkaampi. Suomen ensimmäisessä maailmanmestaruudessa 1995 syöttökone näytteli suurta roolia Tupu–Hupu–Lupu-ketjun ohella.
Ilves-legendalla on taskussaan mestaruuden lisäksi useita MM-mitaleita sekä esimerkiksi olympiahopeaa.
3. Timo Jutila
Tasapuolisuuden nimissä on nostettava Tappara-legenda listoille. Broidi ei ole erityisen tamperelainen, joten tässä ei ole mitään henkilökohtaista taustalla. Annan kyllä oikeatkin perustelut sille, miksi Timo Jutila nostetaan listalle, jos maltat lukea.
Miehestä on kasvanut peliuran jälkeen melkoinen mannekiini, jonka hahmoon liittyy useita kliseitä. Yhtäältä elämään on jäänyt ajaton klassikkohaastettelu vuodelta 2013. Kiekkopäällikkö turrutti itsensä mestaruuden jälkimainingeissa jo lentokoneessa niin pahasti viinalla, että kommenteissa ”mentiin eteenpäin” niin maan perkeleesti.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
Jos katsotaan puhtaasti Jutilan parhaiden vuosien peliesityksiä, ansaitsee hän ehdottomasti paikkansa listalla ainoana puolustajana. Pelaajana mies oli periksiantamaton, taitava luistelija ja kokonaisvaltainen alakerran isäntä, joka pystyi omalla panoksellaan tuomaan puolustukseen käänteentekevän elementin.
Vuoden 1995 mestaruuden lisäksi Jutila on voittanut MM-hopeaa 1992 ja 1994. Suomen mestaruuksia vyölle kertyi Tapparassa 80-luvulla peräti viisi. Usein unohdetaan, että Jutila valittiin MM-kisojen tähdistökentälliseen puolustajaksi peräti kolmesti. Historiallisen ensimmäisen kultakevään lisäksi näin tapahtui vuosina 1992 ja 1994.
Maajoukkueura päättyi jo vuonna 1997, mutta yli sata tehopinnaa takalinjoilta Suomen maajoukkueessa on kerrassaan harvinaislaatuinen suoritus. Jutilan lisäksi samaan on pystynyt ainoastaan Petteri Nummelin. ”Juti-pumppu” -tuuletus vuodelta 1995 on paatunut kiekkojargoniin, ja sitä kuulee toisteltavan edelleen.
Juttu jatkuu upotuksen jälkeen.
4. Peltoset kahdessa polvessa
Ville Peltosen isä Esa Peltonen oli Leijonille merkittävä pelaaja mittavalla maajoukkueurallaan 1965–1982. Vanhempi Peltonen oli paukutellut 93 maalia ja 142 tehopistettä pelattuaan 277 A-maaottelua.
Vuoden 1995 mestaruuden ratkaisseessa ketjussa yhdessä Jere Lehtisen ja Saku Koivun kanssa pelannut Ville Peltonen pisti vielä paremmaksi. Mestaruus, seitsemän muuta MM-mitalia, joista neljä hopeaa, olympiahopeaa ja kolme olympiapronssia puhuvat puolestaan. Jokaisella kerralla Peltosella oli jollain tavalla merkittävä rooli joukkueessa.
5. Teemu Selänne, vaikka ei saanut nauttia kullista
The Finnish Flash. Ei voi jättää Broidin listalta tätä herrasmiestä ulos. Kun katsotaan pelaajauraa, mukaan lukien maajoukkueuraa, saavutukset ovat kiistattomat. Erityisesti Teemu Selänne muistetaan yhtenä vuoden 2006 olympiahopeajoukkueen suurimmista hahmoista. Tuolloin Ruotsi vei kullan sen jälkeen, kun Suomi oli kaatanut kaikki suurimmat maat – pahimmat vastustajat.
Vuonna 1988 alkanut maajoukkueura päättyi Sotšin olympiapronssiin vuonna 2014. Vaikka Selänne ei ikinä voittanut maajoukkueessa kultaa, teki ikoninen maalipyssy tehopisteitä keskimäärin yli yhden per maaottelu. Selänne mätti 70 täysosumaa maajoukkueessa.
Kunniamaininnat
Koivu ja Lehtinen voisivat ehdottomasti olla listalla. Tällä kertaa Tupu–Hupu–Lupu-kolmikosta valikoitui kuitenkin Peltonen.
Kunniamainintoja voisi jaella vaikka kuinka monta. Varhaisemmalla aikakaudella Ilves-ikoni Lasse Oksanen oli Leijonille tärkeä hyökkääjä, jonka voisi vallan mainiosti perustella viiden kärkeen. Tavallaan sama koskee Nummelinia puolustajien osalta, mutta hän oli ehkä hieman enemmän sellainen kulttipelaaja Leijonille. Vai oletteko eri mieltä? Miksipä ei tuoreemmista sankareista jopa Marko ”Mörkö” Anttila!
Ja onhan useita huippumaalivahtejakin Leijonissa ollut, kun Suomi aina 2000-luvun alusta pitkälle 2010-luvulle oli sillä osa-alueella aivan omassa luokassaan kansainvälisesti.
Päätän listaukseni tähän. Lopuksi sanoja Broidin suuresti arvostamalta jalkapalloikonilta Peléltä:
”Menestys ei ole sattumaa. Se on kovaa työtä, sinnikkyyttä, oppimista, opiskelua, uhrauksia ja ennen kaikkea rakkautta siihen, mitä teet tai opit tekemään.”
–Broidi
