Jääkiekko

NHL:n kausiennakko: Sijat 9-16

28.9.2022. Uuden NHL-kauden alku lähestyy kovaa vauhtia. Broidin kausiennakon kolmannessa osassa otetaan katsaus joukkueisiin sijoilta 9-16.

16. Boston Bruins

Bostonissa mestaruusikkuna on edelleen auki Patrice Bergeronin uuden yksivuotisen jatkosopimuksen myötä. Boston on kunnostautunut viime vuosina varmana runkosarjajoukkueena, mutta pudotuspeleissä joukkue on jäänyt aina vajaaksi hyökkäyspään tehokkuudessa. Boston on jälleen paperilla pudotuspelijoukkue.

Bergeronin jatkosopimuksen lisäksi joukkue sai iloisia uutisia, kun David Krejci päätti palata takaisin NHL:ään yhden Tshekeissä vietetyn kauden jälkeen. Boston pyrki kesällä saamaan hyökkäykseensä lisää leveyttä ja sitä saatiin Krejcin lisäksi Pavel Zachan myötä. Viime kauden jälkeen Bostonista kuului ikäviä uutisia. Kahden viime kauden paras pistemies Brad Marchand, tähtipuolustaja Charlie McAvoy ja Matt Grzelcyk joutuivat kaikki leikkaukseen kauden päätteeksi. Boston aloittaa kautensa ilman tätä kolmikkoa ja Marchand sekä McAvoy ovat sivussa vähintään marraskuun loppuun saakka. Atlantin divisioonan TOP 3 on lukittu, mutta Boston käy kovan kamppailun villikorttipaikoista.

15. Dallas Stars

Dallas Stars selvisi viime kaudella viimeisten joukossa pudotuspeleihin, mutta siellä joukkue laittoi ennakkosuosikki Calgaryn todella koville pakottaen tämän seitsemänteen otteluun. Nyt Dallasissa puhaltavat uudet tuulet, joita hallitsee uusi päävalmentaja Peter DeBoer. DeBoer on toiminut kolme edelliskautta Vegasin päävalmentajana ja vienyt urallaan Stanley Cup -finaaleihin sekä New Jerseyn että San Josen.

San Josen vuosilta DeBoerille erittäin tuttu pelaaja on Joe Pavelski. Pavelskille tämä siirto on täydellinen ja viime kauden paras pistemies on takuuvarmasti vaarallinen myös tulevalla kaudella. Dallasiin kesällä jämäkkyyttä ovat tuoneet Colin Miller Buffalosta ja Mason Marchment Floridasta. Kiekollinen puolustaja John Klingberg lähti kauden jälkeen Anaheimiin, mikä tarkoittaa entistä isompaa roolia Miro Heiskaselle. Suomalaisista isossa roolissa tulevat niin ikään olemaan Roope Hintz, Esa Lindell ja Jani Hakanpää. Viime kevät osoitti myös sen, että Jake Oettinger on valmis tämän joukkueen ykkösmaalivahdiksi. Suomalaisittain mielenkiintoinen seura kamppailee tulevalla kaudella villikorttipaikoista.


Vain uusille asiakkaille.

Lisäjännitystä peleihin?


14. Washington Capitals

Metropolitan divisioonan kasvanut taso on pudottanut Washingtonin pois kärkikahinoista. Tulevalla kaudella joukkue taistelee jälleen paikasta kevään tosipeleissä, mutta jään ulkopuoliset asiat tulevat jättämään jäljen joukkueen tekemiseen. NHL:n vihatuin joukkue pysyy pinnalla kesän siirtojen ansioista.

Washington joutuu aloittamaan kautensa ilman Nicklas Bäckströmiä ja Tom Wilsonia. Seurajohto toi joukkueeseen kesällä uusia naamoja, joista mielenkiintoisimpia ovat hallitseva Stanley Cup -voittaja Darcy Kuemper, Dylan Strome ja Connor Brown. Bäckströmin ja Wilsonin tervehdyttyä joukkueen hyökkäyksestä löytyy riittävää laajuutta. Washingtonin maalivahtiosasto meni kesällä kokonaan uusiksi. Viime kauden torjujat Ilya Samsonov ja Vitek Vanecek saivat lähteä ja tilalle tuotiin ei enempää eikä vähempää kuin juuri mestaruuden voittanut Kuemper. Viime kaudella Washington vuoti pahasti omiin, joten Kuemperin tulon myötä luukut menevät jälleen kiinni ainakin runkosarjan osalta. Washingtonin ydinrunko on edelleen laadukas ja joukkueen ainoa tavoite on jatkaa pelejään keväällä runkosarjan jälkeen.

13. Vegas Golden Knights

Vegasissa viime kausi halutaan pyyhkiä pois muistista mahdollisimman voimakkaasti. Joukkue kärsi jatkuvasti pahoista loukkaantumisista ja paletti hajosi käsiin jo syksyllä. Vegas onnistui keväällä nostamaan osakkeitaan siten, että pudotuspelit jäivät joukkueella kolme pisteen päähän. Kesällä Vegasin päävalmentajaksi saapui Bruce Cassidy, joka valmensi kuusi edelliskautta Boston Bruinsia. Viihdetaivaan pyhätössä on kasvojenpesun paikka.

Vegasin runko on pysynyt hyvin kasassa viime kauteen verrattuna. Kesän merkittävimmät siirrot olivat Jevgeni Dadonovin ja Max Paciorettyn lähdöt yhdistettynä Phil Kesselin saapumiseen. Vegasin hyökkäys ja puolustus ovat tämän sarjan eliittiä, mutta suurta päänvaivaa joukkueessa aiheuttaa vaikea maalivahtitilanne. Elokuun alussa seura ilmoitti, että selkeä ykkösmaalivahti Robin Lehner on koko kauden sivussa lonkkaleikkauksen takia. Tieto tuli julki aivan kauden alla, eikä seuralla ollut enää minkäänlaista mahdollisuutta reagoida. Vegas lähteekin kauteen kolmen kakkosmaalivahdin Logan Thompsonin, Laurent Brossoitin ja Adin Hillin johdolla. Lehnerin kanssa Vegas on mestarisuosikki ja taas ilman häntä mahdollinen pudostuspelijoukkue.

12. St. Louis Blues

St. Louisin viime kausi oli onnistunut. Joukkue keräsi runkosarjassa upeat 109 pistettä ja pudotuspeleissä he laittoivat toisella kierroksella koville mestari Coloradon. St. Louisin seurajohto on ollut omaan pelaajistoonsa tyytyväinen, sillä kesän siirrot ovat olleet hyvin maltillisia. Sinipaidat ovat jälleen valmiita pitkään kauteen ja totiseen kannujahtiin.

Nuottien hyökkäyksestä kesällä poistui ylivoimalla tuhoa tehnyt David Perron, mutta tästä huolimatta joukkueella on käytettävänä yksi sarjan laajimmista hyökkäyksistä. Kolmella kärkisentterillä Robert Thomasilla, Ryan O´Reillylla ja Brayden Schennilla pääsee jo pitkälle. Bluesin puolustus on pysynyt vahvana ja jämäkkänä. Joukkueen isoin huoli kohdistuu maalivahtiosastolle. Jordan Binnington on Stanley Cupin voittanut maalivahti, mutta hän hävisi viime kaudella joukkueen ykkösmaalivahdin paikan Ville Hussolle. Husso matkasi kesällä Detroitin ykkösmaalivahdiksi. St. Louis on tulevalla kaudella erittäin ilkeä joukkue, joka kerää voittoja tasaisen tappavaan tahtiin.

11. Minnesota Wild

Minnesota yllätti viime kaudella monet olemalla runkosarjassa läntisen konferenssin toinen heti mestari Coloradon jälkeen. Runkosarjassa erittäin tehokkaana kuntoutunut joukkue hyytyi lopulta jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella St. Louisille. Nuori ja yhtenäinen joukkue lähtee uuteen kauteen revanssihengessä. Minnesotaa ei taaskaan tule aliarvioida kärkijoukkueista puhuttaessa. 

Päävalmentaja Dean Evason on saanut Minnesotan rosterista täyden potentiaalin irti. Joukkueen ainoa supertähti Kirill Kaprizov tykitti viime kaudella pistepörssin viidenneltä sijalta hurjat 108 tehopistettä. Häntä tukivat toisessa aallossa muun muassa Mats Zuccarello 79 tehopisteellä ja Ryan Hartman 65 tehopisteellä. Kevin Fiala treidattiin kauden jälkeen Los Angelesiin, mutta Evason löytää hänen tilalleen taatusti uuden läpimurtopelaajan. Minnesotan puolustus on pidetty entisellään, mutta maalivahtiosastolta poistui Cam Talbot. Tämä tarkoittaa sitä, että Marc-Andre Fleuryn tulisi pelata huippukausi ja pysyä ennen kaikkea terveenä. Minnesota ei ehkä ole se mediaseksikkäin seura, mutta tulosta se tekee takuuvarmasti.

10. Los Angeles Kings

Kings nousi viime kaudella puskista pudotuspeleihin ja Tyynenmeren divisioonan kärkikahinoihin. Uudelleenrakennuksen kokenut joukkue tulee ensi kaudella lunastamaan suuret odotukset lukitsemalla paikkansa NHL:n kärjestä. Kings on tällä hetkellä yksi NHL:n lupaavimmista joukkueista, joka omaa suuren määrän laadukkaita talentteja.

Kings teki kesällä yhden suuren siirron hankkimalla Kevin Fialan riveihinsä Minnesotasta. Fiala tuo joukkueeseen maaleja ja kiekonkäsittelytaitoa. Poikkeuksellinen yksilö teki viime kaudella 85 tehopistettä ja isossa roolissa hänellä on mahdollisuus vielä parempaan. Kapteeni Anze Kopitarin johtamassa joukkueessa annetaan rohkeasti vastuuta tulevaisuuden talenteille. Sean Durzin johdolla moni Kingsin nuori ottaa seuraavan askeleen kohti sarjan tähteyttä. Yhtenäinen kovasti töitä tekevä joukkue haastoi viime keväänä toden teolla Edmontonin. Nuori ja vielä kokematon joukkue on kuin luotu runkosarjakiekkoon, mutta pudotuspeleissä menetystä tuskin vielä tulee.

9. Pittsburgh Penguins

Menestysvuosien jälkeen Pittsburghin viime vuodet pudotuspeleissä ovat olleet todella heikkoja. Kaikkien viime kesän huhujen jälkeen kolmipäinen hirviö Sidney CrosbyJevgeni MalkinKris Letang pysyy edelleen yhdessä, mikä tarkoittaa sitä, että joukkueen mestaruusikkuna on edelleen auki. Pingviinit menestyvät runkosarjassa, mutta kevät on jälleen oma tarinansa.

Pittsburghin seurajohto laittoi kesällä kuntoon monta vuotta pahassa jamassa olleen puolustuspään. Mike Matheson ja John Marino löysivät pelipaikkansa muualta ja tilalle tuotiin kokeneet Jeff Petry ja Jan Rutta sekä kiekollisesti taitava Ty Smith. Joukkueen puolustus näyttää kilpailukykyiseltä ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Pittsburghin hyökkäys on laaja ja tehokas Crosbyn johdolla. Tristan Jarry on valmis nousemaan sarjan maalivahtieliittiin. Joukkue on NHL:n toiseksi vanhin ja seuran menestysikkuna alkaa pikkuhiljaa sulkeutua. Pystyykö joukkue vielä kerran venymään mestaruuteen saakka?

Broidi

NHL:n kausiennakon muut osat:


Vain uusille asiakkaille.

Lisäjännitystä peleihin?


Muita aiheeseen liittyviä juttuja